tiistai 24. kesäkuuta 2014

Tuleva mamma- koira

Tässäpä uusia kuvia ja kuulumisia Almalta eli Besaroon Lenita jolla tiineys alkaa hieman jo näkyäkkin eli viikkoja on nyt takana 5.2 ja mieli on iloinen ja seesteinen. Hiukan väsymys painaa normaalia enemmän, mutta sehän kuuluu raskauden aikana asiaan ja on täysin ymmärrettävää, eikös niin :) myös vatta- asukeille on kehittynyt yhtä sun toista ja tässä siitä lähemmin tutkittua tietoa:

"Tiineys 4-5 viikkoa: Pentujen päät alkavat muotoutua. Pennuille kehittyy silmät ja silmäluomet ja elimet alkavat muodostua. Viimeistään nyt tulisi emon alkaa syödä tiineelle ja pentukoiralle tarkoitettua ruokaa. Emon maitorauhaset alkavat kasvaa. Emon rasittamista ja etenkin hyppyjä tulisi välttää tässä vaiheessa. Oletteko jo käyneet varmistamassa tiineyden eläinlääkärillä? Ultraäänitutkimuksessa ei yleensä pystytä määrittämään pentujen tarkkaa lukumäärää, sillä luonnollisesti kaikki pennut eivät osu samaan kuvaan yhtä aikaa ja pystyvät myös vaihtamaan asentoaan tutkimuksen aikana. Pentujen vointia voidaan kyllä tarkkailla tällä tutkimusmenetelmällä."

H- hetkeen on vielä n 4 vko ja otamme alustavia varauksia vastaan jo nyt :) Voi halutessasi laittaa josko spostia os: besaroon_1@live.fi tai soittaa numeroon 045- 2303886/ Marika niin kerron mieluusti lisää..

Mukavaa tätä viikkoa toivotellen..


 

Ristiäiset

No nyt on nimet annettu; Punainen; Cicero Aneliini (ent Lila); Caramia Lime: Calaudius Ruskea; Cornelius Tummanvihreä: Caligula Oranssi: Cle...